The VEX IQ Challenge Finnish National Championships 10.-11.1.2019

Kisaviikkoa jatkettiin torstaina ja perjantaina VEX IQ -robotiikan SM-kilpailujen parissa. Kilpailuihin osallistui tänä vuonna 33 peruskoululaisten joukkuetta ympäri Suomen ja kilpailutehtävänä oli jo tutuksi muodostunut kauden haaste “Next Level”.

Orimattilan yhteiskoulusta kilpailuihin osallistui kolme joukkuetta. Robotexissa ensimmäisen kerran esiintyneet VeNe ja Team Jonnet sekä jo  muutaman vuoden kilpailukokemusta kerännyt joukkue Töyhtöhyypät.

47694723_2026563147391511_5354704947894915501_nVeNe – eli Venla ja Nella-  tuomarihaastattelussa

Ensimmäisen kilpailupäivän aikana kaikki joukkueet tekivät useampia Skills-suorituksia sekä aloittivat ohjelman mukaiset tiimihaasteet. Päivään kuului myös tuomarihaastattelu, jossa keskusteltiin kahden tuomariparin kanssa esim. joukkueen valmistautumiseen, robotin rakenteeseen sekä ohjelmointiin liittyviä asioista.

 

47586547_955221238199636_2284283813987100935_n

Joel ja Samuel Team Jonneista tiimihaasteen parissa

Seiskaluokkalaisten “Voittajat”-joukkue vaihtoi marras- joulukuun vaihteen Robotex-kilpailun jälkeen nimekseen Team Jonnet,  ja esitti SM-kilpailujen aikana hyvää kehittymistä. Mm. Skills-osion ohjelmointia paranneltiin vielä kisapaikalla hyvin tuloksin.

 

47691210_383391022465785_4517600302633061150_n

VeNe ja Team Jonnet yhteisessä tiimihaasteessa. Venla, Nella, Samuel ja Antton

47583872_333250114069272_5956928637629954890_n

Töyhtöhyypät – Arttu ja Leevi tällä kertaa tiimihaasteen suoritusvuorosssa

Töyhtöhyyppien hyvä valmistautuminen kilpailuihin tuotti tasasisia pistemääriä kaikilla osa-alueille, mutta aivan kärkisijat jäivät tällä kertaa saavuttamatta.

Parhaaseen lopputulokseen ylsi joukkueistamme tällä kertaa joukkue VeNe. Venla ja Nella sijoittuivat Skills-osion yläkoulusarjan ykköseksi ja esittivät tasaisen hyvää menestystä kaikilla kilpailujen osa-alueilla. Palkinnoksi tästä VeNe ansaitsi edustuspaikan huhtikuussa järjestettäviin VEX Worlds- maailmanmestaruuskilpailuihin.

Tulokset:

Skills-osuus (taito+ohjelmointi) yhteensä

1. Rapsters, Pennalan koulu, 39p, Orimattila
2. Vene, Orimattilan yhteiskoulu, 35p, Orimattila
3. Team Lammen Linnut, Lintulammen koulu, 32p, Oulu

Kaikki tulokset: RobotEvents

Advertisements

The VEX Robotics Competition Finnish National Championships 2019

SM-tason kolmipäiväiset robotiikkakilpailut käynnistyvät keskiviikkona 9. tammikuuta  Riihimäen urheilutalolla. Ensimmäisenä päivänä oli vuorossa Suomen ensimmäinen VEX EDR-kehitysalustan SM-kilpailu tämän vuoden kilpailuhaasteella “Turning Point”. Kilpailuun oli ilmoittautunut 6 joukkuetta, jotka tulivat  Orimattilasta, Oulusta ja Riihimäeltä.

Orimattilan yhteiskoulun ja Erkko-lukion yhdistelmäjoukkueiden jäsenet ovat kerryttäneet osaamistaan jo usean vuoden ajan VEX IQ-joukkueissa. Kilpailukokemusta on kertynyt niin kotimaasta kuin kansainvälisistäkin turnauksista.

Kilpailupäivään kuului tuttuun tapaan taitohaaste, ohjelmointihaaste sekä tiimihaaste. Taitohaasteessa ja ohjelmointihaasteessa suoritusaika on IQ-sarjan tapaan yksi minuutti. Tiimihaasteessa suorituksen pituus on metallirakenteisilla EDR-sarjan roboteilla 2 minuuttia, ja jokainen erä alkaa 15 sekunnin autonomisella osuudella. Joukkueet valmistelevat siis robottinsa kanssa kaksi erilaista ohjelmointiosuutta kilpailuja varten. Tiimihaasteessa toimitaan yhdessä toisen joukkueen kanssa allianssina ja pyritään keräämään enemmän pisteitä vastaan asettuvaan allianssiin verrattuna.

 

edr1

Team Lionsin Aulikki ja Johannes ajovuorossa

Joukkueet Team Lions ja Team Mountain suoriutuivat päivän haasteista hienosti. Tiimihaasteottelut muodostuivat jännittäviksi – jokaisella osallistuvalla joukkueella oli mahdollisuuksia kärkisijoille. Lopputuloksissa Team Lion ylsi upeasti finaaliin ja 2. sijalle kilpailussa.

Kaikki tulokset: RobotEvents

Robotex 2018

joukkue.jpg
Orimattilan yhteiskoulun robotiikkakaerho osallistui viime viikonloppuna 29.11.-1.12. Tallinnassa järjestettyyn Robotex 2018 tapahtumaan ja siellä VEX IQ-sarjan kilpailuihin. Robotex on vuosittainen, Euroopan suurin robotiikkatapahtuma, joten kilpailujen lisäksi nähtävää riitti paljon!
Kilpailun voitti Erkko-lukion joukkue Team Allegro, yhteiskoulun joukkueet sijoittuivat hienosti sijoille 2, 4, 8 ja 12. Kilpailuun oli ilmoittautunut kaikkiaan 19 joukkuetta Suomesta ja Virosta.

IMG_20181130_105950.jpgArttu ja NikoIMG_20181130_123358.jpgJoel ja Leevi
IMG_20181130_150543.jpgHelmi, Jenny, Nella ja Venla
IMG_20181130_094846.jpg

Antton ja Samuel

Robotiikkakerhon kuulumisia voit seurata myös IG:stä oykn_roboilut

 

Uusi kausi alkaa!

IMG_2111

Kesälomien pättyessä on aika suunnata katseita uuden kauden haasteisiin.

Yhteiskoulun robotiikkakerhon tavoitteena on osallistua kaudella 2018-19 sekä VEX IQ -sarjan kilpailuihin, että VEX EDR-sarjan kilpailuihin. Kerho aloittaa toimintansa heti elo-syyskuun aikana tuttuun tapaan korkein tavoittein. Kerhon kuvallista päiväkirjaa voi seurata myös Instagramista: oykn_roboilut

Tämän kauden haasteet esittelyineen:

VEX IQ:

VEX EDR:

Innokas-robotiikkaturnaus 14.-16.5.2018

Pari viikkoa VEX Worlds-kilpailumatkan jälkeen yhteiskoulun robotiikkakerhon edessä oli vielä tämän lukuvuoden viimeinen Ringmaster-haaste – Tampereella 14.-16.5.2018 käyty Innokas-robotikkaturnaus. Koulumme osallistui VEX IQ-sarjaan viiden joukkueen voimin: Vuorileijonat (=Tiim Mountain, joka osallistui uudella nimellä), Team Lions, Team Anonymous, Töyhtöhyypät sekä Team Kalapuikot pääsivät esittelemään lukuvuoden aikana kertyneitä taitojaan.  Kilpailupäivien aikana käytiin tuttuun tapaan niin yksilö- kuin tiimihaasteita ja joukkueita oli sarjaamme saapunut eri puolelta Suomea sekä Virosta yhteensä 29 joukkueen verran.

IMG_2042.JPG

IMG_2051

 

Tuloksena yhteiskoulun joukkueille karsintaotteluista sijat 1, 2, 3, 9 ja 20. Kuuden parhaan joukkueen käymien finaaliotteluiden jälkeen sijoituksiksi varmistuivat Töyhtöhyypille sija 2 ja Vuorileijonille sija 3. 

IMG_2057.JPG

Innokas-turnaus järjestettiin samaan aikaan valtakunnallisten Taitaja 2018 kilpailujen kanssa, joten nähtävää riitti useamman messuhallillisen verran. Koulustamme osallistui myös joukkue uuteen Junior Mobile Robotics-kilpailusarjaan.

 

Kolmas kilpailupäivä 1.5.2018

Kolmas kilpailupäivä toi mukanaan taito- ja tiimihastekilpailujen viimeiset ottelut.  Pisteitä kertyi otteluista vaihtelevasti ja kokonaispisteet kymmenen ottelun jälkeen olivat Tiim Mountainilla 1604. Tällä pistemäärällä saavutettiin sija 37 omassa 80 joukkueen lohkossamme.

Tulokset Tiim Mountainin ja muiden suomalaisjoukkueiden osalta:
Skills:
Alakoulusarja, yht. 400 joukkuetta
The Three Musketeers #163

Yläkoulusarja, yhteensä n. 400 joukkuetta
Orange #83
Tiim Mountain #140
Norssi #254

Tiimihaasteen sijoitukset omassa lohkossa ja pistemäärät (yht. 10 ottelua)

The Three Musketeers – Elementary, Apollo Division: #60 / 1247

Team Orange – Middle School, Technology Division: #25 / 1634

Tiim Mountain – Middle School, Art Division: #37 / 1604

Team Norssi – Middle School, Science Division: #47 / 1473

IMG_20180501_161526.jpg

Team Mountainille myönnettiin  Sportmanship Award-palkinto erityisen hyvän urheiluhengen mukaisesta ja toisia kannustavasta käytöksestä kilpailujen aikana.

Tapahtuma päättyi finaalien seuraamiseen ja päätösjuhlallisuuksiin Freedom Hall-areenalla. Samassa tilaisuudessa julkistettiin myös uusi, ensi kauden VEX IQ-haaste, Next Level. Ilta päättyi huvipuistojuhliin Louisvillen Kentucky Kingdomissa. Seuraavana aamuna olikin jo aika pakata laukut ja aloittaa matka takaisin Suomeen.

Toinen kilpailupäivä

Tiim Mountainin toinen kilpailupäivä alkoi VEX IQ-sarjan MM-kilpailujen virallisilla avajaisilla. Tilaisuuden kiinnostavin ohjelmanumero, Parade of Nations, nähtiin heti avajaisten alussa. Paraatissa, jossa kaikkien kilpailuun osallistuvien maiden tai joukkueiden edustajat marssivat tarkan ohjeistuksen mukaisesti suosionosoitusten saattelemana Freedom Hallin kunniavieraspaikoille, Suomen joukkoa johti lipun kanssa tänä vuonna Tiim Mountainin Eetu. Näyttävän paraatin lisäksi ohjelmassa oli erilaisia puheenvuoroja – kiitoksia ja kannustavia sanoja kaikille meille robotiikan parissa työskenteleville opettajille, oppilaille ja tukijoukoille.

Toisen kilpailupäivän ohjelmaan kuului meidän joukkueemme osalta kymmenen Teamwork Challenge tiimihaasteottelua sekä kaksi Driver Skills-suoritusta. Päivän tuloksiin mahtui mukaan niin hienoja onnistumisia kuin pieniä pettymyksiäkin. Päivän parhaat omat  pisteet, 244,  kerättiin tiimihaasteotteluista tänään yhdessä Floridan Miamista kilpailuihin saapuneen W.R. Thomas Tigers-joukkueen kanssa. Tämän ottelun yhteydessä huomattiin jälleen yhteisen ennakkosuunnittelun merkityksellisyys – joukkueet tapasivat ennen ottelua pelikentän ääressä muutamaan kertaan ja sopivat yhteisen taktiikkansa pisteiden keräämiseksi.

IMG_1985IMG_1988

Muissa otteluissa ei ylletty aivan näin korkeille pisteille, mutta suoritukset olivat hyvää perustasoa. Joukkueen kaikki jäsenet pääsivät esittämään ajotaitojaan yleisön ja tv-kameroiden edessä. Driver Skills osuuksissa päästiin omien tavoitteiden mukaisiin pistemääriin, ohjelmointiosuudessa tosin koettiin päivän suurimmat pettymykset.  Driver Skillsit jatkuvat osaltamme vielä huomenna, joten tuoksia saadaan vielä parannettua kaikilla osa-alueilla.

IMG_1953

IMG_1954.JPG

Kilpailusuoritusten välillä joukkueemme vietti lyhyet vapaahetkensä omalla varikko-osastollamme robotin pieniä huoltotoimenpiteitä  tehden, eväitä (sekä pizzaa) syöden ja eri maista kilpailuihin saapuneiden nuorten ja aikuisten kanssa keskustellen. Nuorempia osallistujia kiinnosti mm. Suomen sijainti ja lentomatkamme pituus Louisvilleen, aikuisia Suomen hyvässä maineessa oleva koulujärjestelmä ja siihen liittyvät käytännön yksityiskohdat.

IMG_1959IMG_1961

Aivan päivän lopppupuolelle osui vielä joukkueen tuomarihaastattelu. Tästäkin selvittiin hienosti, pienellä tulkkausavulla vaikeimpien kysymysten osalta. Tuomareita kiinnosti mm. robotin liikkuvuus kentällä sekä joukkueen jäsenten vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet kilpailuprojektin parissa.

IMG_1974IMG_1976

 

H-hetki lähestyy – kilpailua edeltävien päivien ohjelmasta

Perjantain ja lauantain aikana ohjelmaamme on sisältynyt niin robotin hienosäätöä kilpailukuntoon kuin yhteisiä ajoharjoituksia Riihimäen, Oulun ja Tallinnan joukkueiden kanssa. Joukkueilla on ollut hyvä vire päällä ja keskinäinen ryhmähenki on vahvistunut päivä päivältä. Huomenna sunnuntaina edessä onkin jo robottien ja varusteiden sekä  harjoituskentän siirtäminen messuskeskukseen, jossa varsinaiset kilpailut pääsevät iltapäivästä käyntiin.

IMG_20180429_095804

Tiim Mountain ja Team Orange harjoitteluottelun parissa

 

Perjantaina käänsimme ajatukset hetkeksi pois robotiikasta ja lähdimme vierailulle läheiseen Mammoth Caven kansallispuistoon. Mammoth Cave on tunnettu laajasta luolastostaan, ja se on kuulunut vuodesta 1981 lähtien UNESCON maailmanperintöluetteloon. Kalkkikiviluolastoa on löytynyt kansallispuistosta tällä hetkellä hieman yli 400 mailin verran. Me pääsimme maan alle kahden tunnin mittaiselle luolakierrokselle, jonka aikana käytiin parhaimmillaan 250 jalan (n. 76 metrin)  syvyydessä.

IMG_1870

 

 

 

Kouluvierailua ja kilpailupaikkoihin tutustumista

Ensimmäinen päivä Louisvillessa alkoi robotin kuljetuslaatikon avaamisella ja mahdollisten kuljetuksesta seuranneiden vaurioiden tarkastamisella. Robottimme oli onneksi selvinnyt matkan kolhuista hyvin, tarvittiin vain pieniä korjaustoimenpiteitä. Suomesta mukana kuljetettu kenttä pelivälineineen kasattiin joukkueiden välisenä yhteistyönä hotellilla – ja ajoharjoitukset alkoivat heti kentän valmistuttua.

9156FF7C-A01A-4375-9B15-A47370FF9AD1.jpeg

Iltapäivällä oli vuorossa kouluvierailu, jonka kohteena oli Newburg Middle School Louisvillessa. Pääsimme tutustumaan koulurakennuksen lisäksi hieman Yhdysvaltojen koulujärjestelmään rehtori Nicole Adellin johdolla – ja toiveidemme mukaisesti koulussa järjestettävään robotiikan opetukseen opettaja Ron Bertuccin luokassa.

 

 

Vierailumme aikana robotiikkaluokassa opiskelivat sattumalta Newburgin koulun omat VEX Worldseihin valmistautuvat joukkueet. Näistä yhden, Cyber Tigers- joukkueen  kanssa, Tiim Mountainilla onkin yhteinen Teamwork Challenge-ottelu toisena kisapäivänä. Pelitaktiikan hiomisessa päästiin siis hyvään alkuun jo tässä vaiheessa! Joukkueen jäsenet saivat muutenkin luokassa mukavaa huomiota ja yhteystietoja uusien ystävien kanssa vaihdettiin tunnin lopuksi.

Kouluvierailun jälkeen kävimme tutustumassa vielä VEX Worlds-kilpailujen päänäyttämöön Kentucky Exposition Center-messukeskukseen, jossa parhaillaan käydään VEX EDR-sarjan MM-kilpailuja. Seurasimme muutaman tunnin ajan otteluita ja kilpailuihin osallistuvien joukkueiden varikkotoimintaa.